Uutisarkisto

Hyvä yhdistyksen jäsen!(14.4.2015)

Yhdistyksen 41. toimintavuosi käynnistyi hyvin ja ohjelmassa oli kiinnostavia esityksiä, käytännesäännöistä sekä kaksi esitystä joissa käsiteltiin Viipuria. Vielä ennen kesälomille siirtymistä on huhtikuussa kuukausikokoontuminen ja toukokuussa teemme retken Jämsään.

Uuteen hallitukseen valittiin, puheenjohtajana jatkaa Jyrki Puttonen, jäseniksi Hannu Tawast, Pirkko Nurminen, Tapio Salminen ja Eija Valtonen, sekä varajäseniksi Päivi Lumme ja Auli Meronen. Uusi hallitus ei ole vielä järjestäytynyt.

Vuoden 2015 jäsenmaksu säilyy entisen suuruisena eli se on edelleen 10 euroa. Sen voi maksaa yhdistyksen tilille Keski-Suomen Sukutukijat FI47 8000 2705 7596 28, viestikenttään oma nimi ja jäsenmaksuvuosi.

Kevään 2015 viimeiset tapahtumat, huhtikuun kuukausikokoontumisessa Heikki Vuorimies puhuu aiheesta Sotilasasiaa 1700-luvulta. Kokoontuminen on 29.4.2015 klo 17.00 maakunta-arkistolla. Toukokuun 19. retkeilemme Jämsän vanhalle hautausmaalle, jossa Saara Tennilä opastaa ja kertoo sinne haudatuista henkilöistä. Retken tarkemmat tiedot löytyvät erillisestä liitteestä. Ilmoitelkaa sihteerin sähköpostiin (sihteeri.ksnsuku@gmail.com), jos tarvitsette kyydin tai jos voitte tarjota kyydin.

Seuraava jäsenlehti on tarkoitus saada painoon syksyn aikana, joten taas kaivataan artikkeleita. Artikkelit voi lähettää yhdistyksen sihteerin osoitteeseen. Kirjoitusten ei tarvitse olla tarkoilla lähdeviitteillä varustettuja tutkimuksia, vaan lehteen kelpaavat kaikki sukututkimuskirjoitukset.

Tulevan syksyn kuukausikokoontumisten ohjelma on suunnitteilla, joten nyt on aika esittää toivomuksia. Olemme tänä vuonna kuulleet asiantuntijaluentoja, joten olisi mukava kuulla myös jäsenten omista tutkimuksista. Laittakaa ehdotuksia mitä haluatte kuulla, ja ilmoitelkaa jos haluatte pitää esitelmän omasta aiheestanne.

Antoisaa sukututkimuksellista kesää.

Yhdistyksen hallitus


Arvoisat sukututkijat(18.3.2015)

Tervetuloa Keski-Suomen Sukututkijat ry:n sääntömääräiseen vuosikokoukseen keskiviikkona 25.3.2015 klo 17.00. Vuosikokouksessa meillä kaikilla on mahdollisuus vaikuttaa yhdistyksemme toimintaan ja olla yhdessä sitä linjaamassa.

Liitteenä kokouskutsu, toimintakertomus vuodelta 2014 ja toiminta- ja taloussuunnitelma vuodelle 2015. Vuosikokousesitelmän pitää FT, dosentti Anu Koskivirta Jyväskylän yliopiston historian ja etnologian laitokselta, joka kertoo Viipurin varhaisesta suomalaisuusliikehdinnästä (n. 1805-1860).

Kevään ja kesän odotuksin

Hallitus


Hyvä yhdistyksen jäsen!(21.01.2015)

Pakkasen paukkuessa on taas aika aloitella uutta toimintavuotta. Yhdistyksen kevään ohjelmassa onkin monta mielenkiintoista aihetta. Ja perinteisesti myös muualla Suomessa on tapahtumia.

Kuukausikokoontumiset

Kuukausikokoontumisten ajankohta on edelleen maakunta-arkiston aukioloaikojen mukaan keskiviikko!

  • Keskiviikkona 28.1.2015 klo 17 - 19 OTK, lehtori Pekka Vanhanen puhuu henkilötietojen käsittelystä sukututkimuksessa, mitkä ovat lain vaatimukset. Hän toivoo erityisesti yleisöltä kysymyksiä aiheesta.
  • Keskiviikkona 25.2.2015 klo 17 - 19 FT, dosentti Piia Einonen Jyväskylän yliopiston historian ja etnologian laitokselta puhuu asumisesta ja arkisesta elämästä 1800-luvun alkupuolella Viipurissa.
  • Keskiviikkona 25.3.2015 klo 17 – 19 on vuorossa sääntömääräinen vuosikokous. Sen jälkeen FT, dosentti Anu Koskivirta Jyväskylän yliopiston historian ja etnologian laitokselta kertoo Viipurin varhaisesta suomalaisuusliikehdinnästä (n. 1805-1860)
  • Keskiviikkona 29.4.2015 klo 17 -19 huhtikuun kokoontumisen aihe ja puhuja on vielä hiukan avoinna. Asiasta tiedotetaan kun ne varmistuvat.

Tervetuloa!

Kevätkauden tapahtumia muualla

Tampereen sukututkimuspäivät lauantaina 24.1.2015.

  • Tampereen sukututkimusseura järjestää lauantaina 24.1.2015 sukututkimuspäivän yhteistyössä Tampereen seudun työväenopiston kanssa. Sukututkimuspäivien ohjelmaan voi tutustua täällä.

Valtakunnalliset Sukututkimuspäivät 2015

  • 38. Valtakunnalliset Sukututkimuspäivät pidetään Salossa 13.-15.3.2015. Järjestelyistä vastaavat Suomen Sukututkimusseura ja Salon Seudun Sukututkijat ry, joka juhlii samalla 30-vuotista toimintaansa. Tapahtumapaikkana on Salon keskustan tuntumassa sijaitseva Astrum-keskus. Sukututkimuspäivien ohjelmaan voi tutustua täällä.

Jäsenlehti

Jäsenlehti 1/2014 tulee jakoon tammikuun 2015 ensimmäisessä kokoontumisessa. Lehti on jaossa vuoden 2014 jäsenmaksun maksaneille.

Yhdistyksen hallitus


Hyvä yhdistyksen jäsen!(21.09.2014)

Taas on aika käynnistää syksyn toimintaa. Yhdistyksen 40 -vuotisjuhlavuosi huipentuu Juhlaseminaariin 25.10.2014, jonka ohjelmassa on mielenkiintoisia esityksiä. Toivottavasti jäsenet saapuvat runsain joukoin kuuntelemaan esityksiä ja juhlimaan kohtuulliseen ikään ehtinyttä yhdistystä.

Jäsenmaksu

Vuoden 2014 jäsenmaksu, jos se on unohtunut maksamatta, niin maksu on edelleen 10 euroa ja sen voi maksaa yhdistyksen tilille Keski-Suomen Sukutukijat FI47 8000 2705 7596 28, viestikenttään oma nimi ja jäsenmaksuvuosi.

Jäsenlehti

Seuraava jäsenlehti kaipaa edelleen artikkeleita, joita voi lähettää yhdistyksen sihteerin osoitteeseen sihteeri.ksnsuku@gmail.com. Kirjoitusten ei tarvitse olla tarkoilla lähdeviitteillä varustettuja tutkimuksia, vaan lehteen kelpaavat kaikki sukututkimuskirjoitukset.

Sukututkijaluettelo

Yhdistys päivittää ja kokoaa jäsenistön tutkimuskohteiden listaa, jos haluat antaa omat tietosi, niin täytä yhdistyksen sivuilta löytyvä tutkijakysely ja palauta se täytettynä sihteerin sähköpostiosoitteeseen sihteeri.ksnsuku@gmail.com tai palauta lomake kokoontumisten yhteydessä hallituksen jäsenille.

Syksyn kuukausikokoontumiset

Syksyn kuukausikokoontumiset pidetään entiseen tapaan kuukauden viimeisenä keskiviikkona klo 17.00 Jyväskylän maakunta-arkiston luentosalissa, Pitkäkatu 23.

24.9.2014 kokoonnumme keskustelemaan ja esittelemään omia tutkimuskohteita

25.10.2014 Juhlaseminaari Jyväskylän yliopistolla Historican salissa H320 klo 12.00-17.00, jolloin ohjelmassa:

  • Jari Eilola: Tuomiokirjojen käyttö tutkimuksen lähteinä
  • Heikki Vuorimies: Suuren Pohjan sodan jälkeen Keski-Suomeen rantautunut ruotsalainen sotilasaines
  • Sofia Kotilainen: Hautakivet historiantutkimuksen lähteenä
  • Pasi Saarimäki: Avioliiton ulkopuoliset suhteet 1800-luvun lopun keskisuomalaisella maaseudulla
  • Kari-Matti Piilahti: Kummit sosiaalisen nousun väylänä 1800-luvun lopulla

29.10.2014 kokoonnumme keskustelemaan sukututkimuksesta ja tutkijoiden tutkimuskohteista ja ongelmista, jos jäsenistö niin haluaa

26.11.2014 Heikki Rantatupa esittelee www.vanhakartta.fi -sivustoa

Tervetuloa osallistumaan.

Yhdistyksen hallitus


Hyvä yhdistyksen jäsen!(25.4.2014)

Yhdistyksen juhlavuoden kevätkausi on ohi ja nyt on aika levähtää hetki sekä nauttia tulevasta kesästä. Kevään aikana kuulimme monta mielenkiintoista esitystä keskisuomalaisista suvuista. Toivomme jäsenistöltä ehdotuksia jotta syyskauden kokoontumisiin saamme yhtä mielenkiintoista sisältöä.

Uusi hallitus järjestäytyi, puheenjohtajana jatkaa Jyrki Puttonen, varapuheenjohtajaksi valittiin Hannu Tawast ja sihteeriksi Eija Valtonen. Lisäksi hallitukseen valittiin vuosikokouksessa Saara Kotamäki, Päivi Lumme, Pirkko Nurminen ja Tapio Salminen.

Vuoden 2014 jäsenmaksu säilyy entisen suuruisena eli se on edelleen 10 euroa. Sen voi maksaa yhdistyksen tilille Keski-Suomen Sukutukijat FI47 8000 2705 7596 28, viestikenttään oma nimi ja jäsenmaksuvuosi.

Seuraava jäsenlehti kaipaa artikkeleita, joita voi lähettää yhdistyksen sihteerin osoitteeseen. Kirjoitusten ei tarvitse olla tarkoilla lähdeviitteillä varustettuja tutkimuksia, vaan lehteen kelpaavat kaikki sukututkimuskirjoitukset.

Tulevan syksyn kuukausikokoontumisten ohjelma on vielä auki joten nyt voi vaikuttaa. Laittakaa ehdotuksia mitä haluatte kuulla, ja ilmoittaa jos olette itse valmis pitämään esitelmän omasta aiheestanne.

Nauttikaa kesästä ja sukututkimuksesta.

Yhdistyksen hallitus


Hyvä yhdistyksen jäsen!(13.1.2014)

Yhdistyksemme 40-vuotisjuhlavuosi toiminnassamme on aluillaan. Lokakuussa 1974 yhdistyksen perustamisasiakirja allekirjoitettiin. Merkittävä toimintavuosi!

Kuukausikokoontumisten ajankohta muuttuu maakunta-arkiston aukioloaikojen mukaan keskiviikoksi!

Keskiviikkona 29.1.2914 klo 17 - 19 Tiina Ekosaari kertoo Sukukirjan taittamisesta. Alkuperäisten kirkonkirjojen kuvausvaiheesta kertoo projektiin osallistuva Päivi Lumme.

Keskiviikkona 19.2.2014 klo 17 - 19 Tommy Koukalla on aiheena Storckovius-suku. Hän on tehnyt paljon tutkimusta Laukaa, Rautalampi, Kangasniemi-alueilta. Häneltä on mahdollisuus tilata tutkimuksia etukäteen laittamalle hänelle sähköpostia. Valmiit tutkimukset sekä yhteystiedot löytyvät hänen kotisivultaan (http://personal.inet.fi/koti/tommy.koukka/julkaisu.htm) ja hän toimittaa ne kokoontumiseen.

Keskiviikkona 26.3.2914 klo 17 - 19 on vuorossa sääntömääräinen vuosikokous. Kokoontumisen lopuksi Hannu Tawastin aiheena on lähdekritiikki Ramseyn ja Carpelanin Tawast- tutkimuksiin.

Keskiviikkona 23.4.2014 klo 17 -19 Saara Kotamäki kertoo keskisuomalaisesta Argillander-suvusta.

Kevätretki

Yhdistys suunnittelee retkeä Suomen Sukututkimusseuran Valtakunnallisille Sukututkimuspäiville Savonlinnaan 15.3.2014. Jotta mahdollinen retki toteutuu, olisi toivottavaa että saataisiin vähintään 15 lähtijää, mielellään enemmän. Ilmoittautumisia otetaan vastaan sihteerin sähköpostiosoitteeseen sekä kuukausikokoontumisissa. Ilmoittautumiset mahdollisimman pian, mutta viimeistään helmikuun kuukausikokoontumisessa. Jos halukkaita lähtijöitä ei tule tarpeeksi, niin joudutaan reissu perumaan. Reissun aikataulusta ilmoitetaan lähtijöille maaliskuun alussa. Lauantain ohjelmasta lisää jäljempänä.

Jäsenlehti

Jäsenlehti 1/2013 saatiin painosta juuri ennen marraskuun 2013 kokoontumista. Lehti on edelleen jaossa vuoden 2013 jäsenmaksun maksaneille. Maksamalla kymmenen euroa kokoontumisessa yhdistyksen rahastonhoitajalle lehden saa myös, kuten viidelle eurolla edellisen lehden (1/2011), muutamia kappaleita jäljellä.

Jäsenmaksu

Kuluvan vuoden jäsenmaksun suuruus määritellään sääntöjen mukaan vasta maaliskuun vuosikokouksessa.

Muualla tapahtuu

Sampolan sukututkimuspäivä lauantaina 25.1.2014 Tampereella. Tutustu ohjelmaan osoitteessa http://www.tamsuku.fi/sukututkimuspaiva.html

Tampereen seudun sukututkimusseuran sukututkimuspäivän aikana syvennytään uusimpaan perhehistorialliseen tutkimukseen. Päivän esitelmät on järjestetty yhteistyössä Emil Aaltosen Säätiön rahoittaman ja dosentti Anu Lahtisen johtaman Perheen jäljillä -tutkimusprojektin kanssa. Sukututkimuspäivän aikana saadaan monipuolinen katsaus menneen ajan avioitumiseen ja perhe-elämään aina 1600-luvun maaseudulta 1800-luvun säätyläiskoteihin.

Ohjelmaan kuuluu myös tietoisku siitä, mitä sukututkimus on ja miten voi aloittaa sukututkimuksen.

Esitelmät pidetään Sampolan juhlasalissa. Tapahtuman yhteydessä on Sampolan aulassa sukututkimusyhdistysten ja sukuseurojen sekä muiden sukututkimukseen liittyvien toimijoiden sukututkimusaiheisen materiaalin näyttelyjä ja myyntiä. Tapahtuma on kaikille kiinnostuneille avoin ja pääsymaksuton. Tervetuloa mukaan!

Suomen Sukututkimusseuran Valtakunnalliset Sukututkimuspäivät Savonlinnassa 14.-16.3.2014. Lisätietoja osoitteessa http://www.genealogia.fi/Savonlinna2014.html

Antoisan sukututkimussyksyn merkeissä

Yhdistyksen hallitus


Uusi jäsenlehti ilmestynyt!(21.11.2013)

Uusi jäsenlehti on nyt ilmestynyt ja se on jaossa 26.11 kuukausikokoontumisesta lähtien.

Jäsenlehti kuuluu jäsenetuihin ja jokainen yhdistyksen jäsenmaksun maksanut jäsen saa lehden ilmaiseksi.

Lehden myyntihinta on 10 euroa + postikulut. Jäsenlehteä on mahdollista tilata sähköpostitse osoitteesta sihteeri.ksnsuku@gmail.com.

Jäsenlehti 2013

Hyvä sukututkija!(17.9.2013)

Tervetuloa aloittamaan syyskauden 2013 toimintaa yhdistyksemme piirissä!

Kuukausikokoontumiset pidetään vanhaan tapaan kuukauden viimeisenä tiistaina Jyväskylän Maakunta-arkistolla.

24.9 2013 klo 17-19

Heikki Vuorimies: Vuosien 1715-1721 ruotsalaisseurakuntien historiakirjoista löytyvät merkinnät suomalaissotilaista.

29.10.2013 klo 17-19

Ritva Sampio: PERHEKIRJA - uusi tapa taltioida sukutietoa ja tarinoita

26.11.2013 klo 17-19

Antti Soini: Hoffrenien Sukuyhdistyksen julkaisutoiminta

Muualla tapahtuu

Vantaalla Kuulutko Sukuuni - tapahtuma pitää välivuoden vakiintuneen pitopaikkansa remontin takia, mutta tapahtuma on taas luvassa syksyllä 2014.

Lahdessa lauantaina 9.11.2013 klo 9.30-15.20 Sukututkimuspäivät Aikuiskoulutuskeskuksessa, Kirkkokatu 16. Lisätietoja ks. http://suvut.genealogia.fi/lahti/.

Helsingissä 9.11.2013 klo 10-17 Perhe ja suku sodan varjossa -tapahtuma, Karjalatalolla, Käpylänkuja 1. Lisätietoja osoitteesta http://www.karjalanliitto.fi

Tampereen seudun sukututkijoitten kotisivuja lukiessani olin ymmärtäväni, että tammikuussa Sampolan koululla tapahtuu...

Jäsenmaksu

Mikäli et ole ennättänyt vielä maksaa kuluvan vuoden jäsenmaksua, niin tässä muistin virkistämiseksi pankkitiedot:

Pankki: Sampo-pankki
Tili: Keski-Suomen Sukutukijat FI47 8000 2705 7596 28
Summa: 10 euroa
Viitetieto: Oma nimi ja jäsenmaksuvuosi

Kiitos maksamisesta!

Yhdistyksen kotisivut

Kannattaa käydä vilkaisemassa. Siellä linkeissä saattaa olla uutuuksia. Ainakin Suomen Sukututkimusseuran uusitut Käytännesäännöt ovat tulossa sivuille.

Antoisan sukututkimussyksyn merkeissä

Yhdistyksen hallitus


Hyvä sukututkija!(17.4.2013)

Tässä hieman ajankohtaista tietoa yhdistyksen asioista

Hallitus toivoo vinkkejä ja toiveita tulevan syys- ja talvikauden toimintaan. Lähetä niitä suoraan yhdistyksen sähköpostiin sihteeri.ksnsuku@gmail.com tai hallituksen jäsenille, joiden sähköpostit löytyvät alempana. Keski-Suomen sukututkijat - lehden tuleva numero ilmestynee syksyllä 2013. Osa artikkeleista on tiedossa, mutta jos sinulla olisi mahdollisuus kirjoittaa jotain, kaikki otetaan mieluusti vastaan. Erityisesti jäsenten omista esipolvista kertovat tarinat olisivat mielenkiintoisia. Artikkelienkin suhteen sihteeri-sähköposti on oiva viestitysväline.

Hallitus 2013

Vuosikokouksessa valittiin seuraava hallitus:

Jyrki Puttonen, puheenjohtaja
jyrkiputtonen@hotmail.com

Marjatta Suhonen, varapuheenjohtaja
suhonenmarjatta@gmail.com

Päivi Lumme, jäsen
paivi.lumme@gmail.com

Tapio Salminen, jäsen
Vespuolentie 1045, 41800 Korpilahti

Hannu Tawast, jäsen
hannu.tawast@pp.inet.fi

Tuula Pirttimäki, varajäsen
tpirttimaki@hotmail.com

Minna Tiainen, varajäsen
minna.a.tiainen@gmail.com

Hallituksen kokouksessa 16.4. päätettiin, että puheenjohtaja Jyrki Puttonen hoitaa edelleen rahastonhoitajan tehtäviä; Päivi Lumme sihteeri- ja jäsenrekisteriasioita sekä vastaa jäsentiedotteista; Marjatta Suhonen koordinoi jäsenlehden toimittamista.

Jäsenmaksu vuodeksi 2013

Vuosikokous päätti vuoden 2013 jäsenmaksuksi 10 euroa. Maksa se 31.5.2013 mennessä yhdistyksen tilille:

Pankki: Sampo-pankki
Tili: Keski-Suomen Sukutukijat FI47 8000 2705 7596 28
Summa: 10 euroa
Viitetieto: Oma nimi

Sähköpostiosoitteesi ja osoitetietosi

Ilmoita meille sähköpostiosoitteesi tai muutokset siinä tai osoitetiedoissasi. Toivomme erityisesti sähköpostiosoitteiden saamista, koska se helpottaa tiedonvälitystämme teille jäsenillemme. Muutokset voi lähettää tuohon "sihteeri"-osoitteeseen.

Antoisan sukututkimuskesän merkeissä!

Hallitus


Arvoisat sukututkijat(10.3.2013)

Tervetuloa Keski-Suomen Sukututkijat ry:n vuosikokoukseen ja kevään viimeiseen tapaamiseen huhtikuussa. Vuosikokouksessa meillä kaikilla on mahdollisuus vaikuttaa yhdistyksemme toimintaan ja olla yhdessä sitä linjaamassa.

Vuosikokous

Yhdistyksen vuosikokous pidetään tiistaina 26.3.2013 klo 17.00. Jyväskylän maakunta-arkistossa (liitteenä on kokouskutsu, toimintakertomus vuodelta 2012, toiminta- ja taloussuunnitelma vuodelle 2013). Vuosikokousesitelmän pitää Heikki Vuorimies aiheena on "Sotilasvirkatalot Keski-Suomessa".

Huhtikuun jäsenilta

Huhtikuun jäsenilta on tiistaina 23.4.2013 klo 17.00 Jyväskylän maakunta-arkistossa. Esitelmän pitää Paavo Pietiläinen aiheena "Pietiläisten suku".

Keväällä 2012 valittu hallitus kiittää yhdistyksen kaikkia jäseniä ja erityisesti kaikkia viime toimintavuodella esitelmiä ja alustuksia pitäneitä asiantuntijoitamme.

Kevään ja kesän odotuksin

Hallitus


Hyvä sukututkija! (18.1.2013)

Onnellista uutta vuotta 2013. Jatketaan yhdessä sukututkimuksien edistämistä. Tässä tiedotteessa on tammi- ja helmikuun kokoontumisemme sekä Valtakunnallisten Sukututkimuspäivien tiedote. Jatkamme kokoontumisia aina kuukauden viimeisenä tiistaina klo 17 - 19 Maakunta-arkistossa.

Tammikuu 29.1.2013 klo 17.00 - 19.00

Jyväskylän maakunta-arkiston johtaja Päivi Hirvonen ohjaa astia-verkkopalvelun käyttöä ja samalla meillä on mahdollisuus esittää kysymyksiä omiinkin ongelmiimme.

Helmikuu 26.2.2013 klo 17.00 - 19.00

Sukututkija Mikko Strang Korpilahdelta kertoo aiheesta "Korpilahden suvut ja sukututkimus"

Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Kokkolassa 15-17.3.2013 (retki 15 - 16.3.2013)

Sukututkijain matka Kokkolaan, jos tulee tarpeeksi lähtijöitä. Matka tehtäisiin omilla autoilla. Lähtö olisi: perjantaina 15.3.klo 7.00 Maakunta-arkiston pihasta ja lauantaina 16.3.klo 8.00 Maakunta-arkiston pihasta. Jokainen autokunta voi sitten paluun sopia keskenään.

Sitova ilmoittautuminen 22.2.2013 mennessä puheenjohtaja Jorma Salmiselle jorma.salminen@pp5.inet.fi tai 040 735 8740 tai varapuheenjohtaja Marjatta Suhoselle suhonenmarjatta@gmail.com tai 050 324 4445. Lähtijän pitää ilmoittaa minä päivänä on lähdössä ja voiko ottaa toisia kyytiin.

Jokainen huolehtii mahdollisen majoituksensa itse Kokkolassa. Ohjelma, lisätietoa ja ohjeita Suomen Sukututkimusseuran sivuilla http://www.genealogia.fi kohdassa ajankohtaista.

Seuraavat kokoontumiset

  • 26.3.2013, vuosikokous
  • 23.4.2013, huomaa viikolla aikaistettu Vapun vuoksi

Monin ystävällisin terveisin
Hallitus


Hyvä sukututkija! (1.10.2012)

Syksyn ensimmäisessä tapaamisessa 25.9.2012 oli mukavasti sukututkijoita mukana kuulemassa Keuruskopion Petri Lehtosen esitystä kirjan tekemisestä. Jatkamme tapaamisia totuttuun tapaan koko seuraavan kauden kuukauden viimeisenä tiistaina. Alustavasti on sovittu tapaamiset seuraavasti kaudelle 2012 - 2013: 25.9; 30.10; 27.11, 29.1; 26.2; 26.3 ja 23.4. Tilaisuus alkaa aina klo 17.00.

Tapaamiset maakunta-arkistossa

  • Tiistaina 30.10.2012 SSHY:n toimitusjohtaja Kari Matti Piilahti kertoo yhdistyksestä ja sen kuvatietokannasta sukututkijan apuna.
  • SSHY Suomen Sukuhistoriallinen yhdistys ry (SSHY) on taloudellista voittoa tavoittelematon, sukututkimusta edistävä yhdistys. Yhdistys on perustettu vuonna 2004 ja sen kotipaikka on Helsinki. Jäsenmäärä on vajaat 6000.
  • Yhdistyksen painopiste on sen hallinnoima digitaalinen kuva-arkistoprojekti, joka mahdollistaa sukututkimukseen liittyvän arkistomateriaalin tutkimisen internetissä.
  • Tiistaina 27.11.2012 sukututkimuskouluttaja Ritva Sampio opastaa Sukujutut ohjelman käyttöä.
  • Lähetä kysymyksiäsi tai ongelmiasi etukäteen Saara Kotamäelle s-postilla kotamaki.saara@gmail.com

Vantaan seudun sukututkijain suurtilaisuus 13-14.10.2012

Emme järjestä yhteismatkaa tapahtumaan, mutta junalla on mukava tehdä tänne päiväretki.

Lisätietoja osoitteesta www.vantaanseudunsuku.net

Kokkolan matka

Olemme suunnittelemassa Suur-Jämsän Sukututkijain kanssa Kokkolan matkaa kevättalvelle. Tiedustelut puheenjohtajallemme: Jorma Salminen, jorma.salminen@pp5.inet.fi puh. 040 735 8740.

Sähköpostiosoitteesi ja osoitetietosi

Ilmoita meille sähköpostiosoitteesi tai muutokset siinä tai osoitetiedoissasi. Toivomme erityisesti sähköpostiosoitteiden saamista, koska se helpottaa kovasti tiedonvälitystämme Teille jäsenillemme. Muutokset voit lähettää yhdistyksemme osoitteeseen sihteeri.ksnsuku@gmail.com tai puhelimitse puheenjohtajalle tai varapuheenjohtajalle.

Jäsenmaksu

Muistutus vielä jäsenmaksusta, mikäli se on unohtunut. Maksu on 10 euroa vuodelle 2012.

Pankki: Sampo-pankki
Tili: Keski-Suomen Sukutukijat FI47 8000 2705 7596 28
Summa: 10 euroa
Viitetieto: Oma nimi

Syysterveiset

Mukavaa syksyä Teille kaikille! Ja aktiivista sukututkimuksen tekemistä iltojen pimetessä. Ota meihin yhteyttä toiveinesi ja ajatuksinesi, näin voimme kehittää ja edistää sukututkijoiden asioista.

Toivottaa hallitus

Jorma Salminen, puheenjohtaja
jorma.salminen@pp5.inet.fi, puh. 040 735 8740

Marjatta Suhonen, varapuheenjohtaja
suhonenmarjatta@gmail.com, puh. 050 324 4445

Jyrki Puttonen, jäsen
jyrkiputtonen@hotmail.com

Sofia Kotilainen, jäsen
sofia.p.kotilainen@jyu.fi

Saara Kotamäki, jäsen
kotamaki.saara@gmail.com

Tuula Pirttimäki, varajäsen
tpirttimaki@hotmail.com

Minna Tiainen, varajäsen
minna.a.tiainen@gmail.com


Hyvä sukututkija! Tule ensimmäiseen syksyn tapaamiseemme!(15.9.2012)

SYKSYN ENSIMMÄINEN TAPAAMINEN tiistaina 25.9.2012 klo 17.30 Maakunta-arkistossa

Digipaino Keuruskopion edustaja Petri Lehtonen kertoo kirjan "tekemisestä". Keuruskopio on 14 vuotta Keuruulla toiminut digipainotalo. Kirjapainon erikoisosaamista on mm.- kirjojen taitto, kansisuunnittelut, painopalvelut, kirjojen sidonta, kansitus jne. Voit tutustua Keuruskopioon sivuilla www.keuruskopio.fi

Innostu ja tule keskustelemaan! Syntyisiköhän Sinun tutkimuksestasi jo jouluksi suvulle pikkujulkaisu!

------

Syksyn muista tapahtumista tiedotamme myöhemmin. Ennakkotietona:

  • 30.10.2012 SSHY Kari Matti Piilahti kertoo yhdistyksestä ja sen kuvatietokannasta sukututkijan apuna.
  • Ritva Sampio opastaa Sukujutut ohjelman käytöstä.

Mukavaa syksyn alkua!

Hallitus


Hyvä sukututkija!(10.5.2012)

Tässä tiedotteessa muutamia tärkeitä tietoja, lue ja tule mukaan Laukaan retkellemme. Hallitus toivoo myös toiveita ja vinkkejä syksyn toimintaan. Lähetä niitä suoraan yhdistyksen sähköpostiin sihteeri.ksnsuku@gmail.com tai hallituksen jäsenille, joiden sähköpostit löytyvät yhteystiedoista. Vain yhdessä toimimalla me saamme meitä kaikkia innostavaa toimintaa ja iloa sukututkimustyöhömme.

Tule mukaan kevätretkelle Laukaaseen

Retki tehdään lauantaina 19.5.2012. Kokoontuminen omilla kulkuneuvoilla liikkuville Laukaan kirkon edessä klo 11.00 ja tutustuminen kirkkoon, sitten n. klo 11.45 siirtyminen Laukaan Kotiseutumuseoon ja tutustuminen siihen.

Kaksi autoa lähtee yhteiskuljetuksena tilaisuuteen Jyväskylästä Maakunta-arkiston edestä klo 10.30. Voit tulla tähän kyytiin.

Tervetuloa mielenkiintoiselle tutustumisretkelle!

Sähköpostiosoitteesi ja osoitetietosi

Ilmoita meille sähköpostiosoitteesi tai muutokset siinä tai osoitetiedoissasi. Toivomme erityisesti sähköpostiosoitteiden saamista, koska se helpottaa kovasti tiedonvälitystämme Teille jäsenillemme. Muutokset voit lähettää yhdistyksemme osoitteeseen sihteeri.ksnsuku@gmail.com.

Jäsenmaksu

Vuosikokous päätti vuoden 2012 jäsenmaksuksi 10 euroa. Maksa se 30.6.2012 mennessä yhdistyksen tilille:

Pankki: Sampo-pankki
Tili: Keski-Suomen Sukutukijat FI47 8000 2705 7596 28
Summa: 10 euroa
Viitetieto: Oma nimi

Kirjoita yhdistyksemme lehteen

Keski-Suomen sukututkijat -lehden seuraava numero ilmestyy loppuvuodesta ja siihen tulevaa aineistoa otetaan nyt vastaan. Lehteen toivotaan artikkeleita, jotka kertovat mahdollisimman monipuolisesti yhdistyksen toiminnasta, jäsenten tekemästä tutkimuksesta, sukututkimukseen liittyvistä lähiajan tapahtumista (joko tulevista tai menneistä) sekä uusista julkaisuista. Lisäksi tarkoituksena on esitellä lukijoille erityisesti keskisuomalaista sukututkimusharrastusta ja paikallisia sukututkijoita. Myös artikkelien aiheisiin liittyviä valokuvia (jpg-tiedostoina) saa mielellään lähettää kuvateksteineen käsikirjoitusten mukana. Kuvitusta tarvitaan aina: myös valokuvat yhdistyksen retkiltä tai muista tapahtumista ovat tervetulleita.

Lehteen tarkoitetun tekstiaineiston voi lähettää word- tai rtf-tiedostona viimeistään 31. 5. 2012 mennessä sähköpostitse osoitteeseen: sofia.p.kotilainen@jyu.fi. Monet kiitokset avusta!

Hallitus 2012

Vuosikokous valitsi seuraavan hallituksen:

Jorma Salminen, puheenjohtaja
jorma.salminen@pp5.inet.fi, puh. 040 735 8740

Marjatta Suhonen, varapuheenjohtaja
suhonenmarjatta@gmail.com, puh. 050 324 4445

Jyrki Puttonen, jäsen
jyrkiputtonen@hotmail.com

Sofia Kotilainen, jäsen
sofia.p.kotilainen@jyu.fi

Saara Kotamäki, jäsen
kotamaki.saara@gmail.com

Tuula Pirttimäki, varajäsen
tpirttimaki@hotmail.com

Minna Tiainen, varajäsen
minna.tiainen@pp.inet.fi

Yhdistyksen sähköpostiin tulleita tiedusteluja

Osmo Räihä, p. 050 9172879, Räihän sukuseuran hallituksen jäsen, kysyy:

Onko tietoa Paavali Toivakaisesta Toivakasta? Yrjö Toivakainen ilmestyi Iihin 1700-luvun alussa. Toivakaisen sukuseurassa on tutkittu kahta sukuhaaraa, mutta Paavalista ei ole tietoa.

Hannu Höök kysyy:

Onko Petäjävedellä, Keuruulla tai lähialueilla 1700-luvulla asunut tai oleskellut Lund-nimisiä perheitä tai henkilöitä? Tai onko alueella ollut Lund-nimistä paikkaa tai taloa?

Thomas Thomasson, s. syyskuussa 1740 (HisKi: sukunimi Lund, Petäjävesi), k. 2.1.1807 Alajärvi. Puoliso: Saara Eriksdr Hökinpuro e. Nelimark. s. 29. 11. 1747 Kartunen Alajärvi. Alajärven ikäkirjassa (1770-1817 UK 83 kuva 41) Thomasista on merkintä: "Mennyt kotiin Keuruulle. Tullut takaisin 1773". HisKi:ssä hänestä on merkintä "Talollisen poika". Eräs lapsistaan oli Kustaa Tuomaanpoika Höykinpuro, s. 9.4.1787 Höykinpuro, Alajärvi, Hänen poikansa Johan Jacob Gustafsson Höykinpurå (Jaakko Höykinpuro) s. 26.11.1816. Tiedot Thomasista ovat HisKissä Alajärvellä.

Jos tiedät vastauksia, lähetä yhdistyksen sähköpostiin: sihteeri.ksnsuku@gmail.com.

Ilosta, virkistävää ja aurinkoista kesää Teille kaikille!

Hallitus


Tule tutkimaan sukuasi!(13.10.2011)

Keski-Suomen Sukututkijat ry tarjoaa neuvontaa aloitteleville sukututkijoille lauantaina 15.10.2011 klo 10-13 Jyväskylän maakunta-arkistossa osoitteessa Pitkäkatu 23, Jyväskylä.

Miten aloitan sukututkimuksen?
Mitä tietoja esi-isästä voin löytää?
Miten toimin arkistossa?
Miten löydän kadonneen esi-isän?

Tule hankkimaan vastauksia kysymyksiin. Neuvonta on maksutonta!

Neuvojat ovat yhdistyksen jäseniä.


Syksyn uudet tuulet(13.9.2011)

Kesähelteet ovat taakse jääneet ja syys on tuonut ruskan eteiseemme. Keski-Suomen Sukututkijat ry palaa kesätauolta syyskauden alkaessa 27.9.2011. Kuukausikokoontumiset pidetään perinteisesti Jyväskylän maakunta-arkiston luentosalissa aina kuukauden viimeisenä tiistaina.

Syyskauden ohjelma:

Tiistaina 27.9.2011 klo 17-18 luetaan, käännetään ja tulkitaan asiakirjoja. Voit lähettää ehdotuksen tutkittavasta asiakirjasta maakunta-arkiston neuvontapisteeseen tai yhdistyksen sihteerille sähköpostilla viimeistään kokousta edeltävänä päivänä. Klo 18—19 Pauli Nykänen pitää esitelmän: Akonlahden Nykäset 1762—1950. Ortodoksisuvun tutkiminen Suomen ja Venäjän kirkon asiakirjoista.

Tiistaina 25.10.2011 klo 17—18 luetaan, käännetään ja tulkitaan asiakirjoja. Voit lähettää ehdotuksia tutkittavista asiakirjoista (kts. 27.9.). Klo 18—19 Tapio Vähäkangas pitää esitelmän: Kannuksen aarrelöytö.

Tiistaina 29.11.2011 Maanmittauslaitoksen arkiston esittely sekä pikkujoulut.


Jäsenmaksu vuodelle 2011!(13.9.2011)

Lasku jäsenmaksusta toimitettiin alkukesällä useimmille jäsenille sähköpostitse ja muutamille postitse. Jos maksaminen unohtui, tee se nyt! Jäsenmaksu on kymmenen euroa, ja se maksetaan yhdistyksen tilille SAMPO 800027-5759628, viitetiedoksi oma nimi ja osoite.


Jäsentiedot ajantasalle(13.9.2011)

Onko osoitteesi, puhelinnumerosi tai sähköpostiosoitteesi muuttunut? Ilmoita muuttuneet tiedot sihteerille sähköpostiosoitteella: sihteeri.ksnsuku@gmail.com.


Hyvää kesää!(25.5.2011)

Kevään viimeinen kuukausikokoontuminen oli 24.5. Jyväskylän Vanhalla hautausmaalla. Keski-Suomen museon intendentti Olli Lampinen tutustutti yhdistyksen jäseniä vuonna 1837 perustetun hautausmaan historiaan. Epävakaisesta säästä välittämättä paikalle saapui 17 jäsentä, jotka saivat kuulla aimo annoksen Jyväskylän ja jyväskyläläisten historiaa.

Kevään viimeisen kuukausikokoontumisen myötä Keski-Suomen Sukututkijat ry:n hallitus toivottaa kaikille jäsenilleen oikein hyvää ja sukututkimuksen kannalta täyteläistä kesää. Yhdistyksen toiminta jää kesätauolle ja jatkuu syksyllä kuukausikokoontumisten myötä myöhemmin ilmoitettuna ajankohtana.


Jyväskylän Vanhan hautausmaan kierros 24.5.2011(10.5.2011)

Tule tutustumaan kaupan, kulttuurin, runoilijoiden ja taiteilijoiden hautausmaahan. Keski-Suomen sukututkijat ry kokoontuu kevään viimeiseen kuukausikokoontumiseen Jyväskylän Vanhalle hautausmaalle 24.5.2011 klo 17.

Jyväskylän ja koko valtakunnan historian vaiheisiin vaikuttaneita henkilöitä on haudattu vuonna 1837 perustettuun Jyväskylän Vanhaan hautausmaahan. Hautausmaan eri aikakausien hautamuistomerkit kertovat kaupunkilaisten historiaa, meidän historiaamme. Kaupungin ensimmäinen kätilö, lääkäri, runoilija, tiedemies, kuorolaulun isä, ministeri, maaherra ja monen monta sukulaista ja tuttavaa on saanut leposijansa tästä 'rauhan puistosta'.

Tutustumiskierros on avoin kaikille Keski-Suomen sukututkijat ry:n jäsenille. Kokoontuminen ennen kierroksen alkua hautausmaan parkkipaikalla (Puistokatu). Tutustumiskierroksen vetää intendentti Olli Lampinen Keski-Suomen museolta.


Jäsenlehden aineiston toimittaminen 31.5.2011 mennessä(10.5.2011)

Pyydämme yhdistyksen jäseniltä aineistoa seuraavaa jäsenlehteä varten. Lehteen toivotaan artikkeleita, jotka kertovat mahdollisimman monipuolisesti seuran toiminnasta, jäsenten tekemästä tutkimuksesta, sukututkimukseen liittyvistä lähiajan tapahtumista (joko tulevista tai menneistä) sekä uusista julkaisuista. Lisäksi tarkoituksena on esitellä erityisesti keskisuomalaisen sukututkimusharrastuksen historiaa ja paikallisia sukututkijoita viime numeron tapaan. Myös artikkeleiden aiheisiin liittyviä valokuvia saa mielellään lähettää tekstimateriaalin mukana sähköpostitse.

Seuraava jäsenlehti ilmestyy vuodenvaihteessa 2012. Tekstit voi lähettää Word- tai RTF-tiedostona viimeistään 31.5.2011 mennessä osoitteeseen: sofia.p.kotilainen@jyu.fi.

Monet kiitokset avusta!


Tervetuloa mukaan toimintaan!(5.5.2011)

Jos haluaisit itse pitää luennon/esitelmän/alustuksen sinua kiinnostavasta aiheesta, ota yhteyttä! Omat esitelmät ja vinkit kiinnostavista luennoitsijoista ovat enemmän kuin tervetulleita!

Muistathan ilmoittaa muuttuneet puhelin-, osoite- ja sähköpostiosoitetiedot yhdistyksen sähköpostiosoitteeseen: sihteeri.ksnsuku@gmail.com.

Ajankohtaisista asioista pyritään informoimaan maakunta-arkiston tutkijoille varatun kahvittelutilan ilmoitustaululla.


Yhdistyksen vuosikokouksen päätöksiä(3.5.2011)

Hallitus:

Tuula Pirttimäki, puheenjohtaja
Heikki Rantatupa, varapuheenjohtaja
Kristiina Ruokoja
Sofia Kotilainen
Jyrki Puttonen
Juha Käppi, varajäsen
Minna Tiainen, varajäsen

Hallituksen päätöksiä:

Hallituksen järjestäytyminen:

Juha Käppi, sihteeri
Jyrki Puttonen, rahastonhoitaja
Kristiina Ruokoja, tiedotus-/jäsenvastaava
Sofia Kotilainen, jäsenlehti- ja vuosikirjavastaava


Kevään kuukausikokoontumiset(15.3.2011)

Kuukauden viimeinen tiistai maakunta-arkiston luentosalissa klo 17.00-19.00.


Yhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous(15.3.2011)

Keski-Suomen Sukututkijat ry kutsuu jäsenensä sääntömääräiseen vuosikokoukseen, joka pidetään tiistaina 29.3.2011 klo 17.00 alkaen Jyväskylän maakunta-arkistossa. Kahvitarjoilu.

Vuosikokouksen esityslista

Aika: Tiistai 29.3.2011 klo 17.00
Paikka: Jyväskylän maakunta-arkisto, Pitkäkatu 23, 40101 Jyväskylä

1. Kokouksen avaus
2. Kokouksen järjestäytyminen
3. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
4. Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen
5. Vuoden 2010 toimintakertomuksen, tilinpäätöksen ja tilintarkastajien lausuntojen esittäminen
6. Tilinpäätöksen 2010 hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen tilivelvollisille
7. Hallituksen esitys toimintasuunnitelmaksi toimikaudelle 2011-2012
8. Hallituksen esitys talousarvioksi toimikaudelle 2011-2012
9. Vahvistetaan jäsenmaksun suuruus vuodelle 2012
10. Hallituksen puheenjohtajan valinta toimikaudelle 2011-2012
11. Hallituksen muiden jäsenien valinta toimikaudelle 2011-2012
12. Toiminnantarkastajan ja varatoiminnantarkastajan valinta toimikaudelle 2011-2012
13. Muut esille tulevat asiat
14. Kokouksen päättäminen

Jäsenmaksua ehdotetaan korotettavaksi 15 euroon.

* * * * *

Vuosikokouksen jälkeen 29.3. ohjelma:
Sukututkimusta hautausmailla - Raili ja Juho Ala-Haavisto

* * * * *

Jäsenlehden uusin numero on ilmestynyt! Lehteä jaetaan vuosikokouksessa. Jäsenille, jotka ovat maksaneet vuoden 2010 jäsenmaksun, lehti on ilmainen, muille hinta 7 euroa. Maksetaan käteisellä paikan päällä.

 

 


26.4. Sofia Kotilainen luennoi nimihistoriasta(15.3.2011)

Tervetuloa!

Jos haluaisit itse pitää luennon/esitelmän/alustuksen sinua kiinnostavasta aiheesta, ota yhteyttä yhdistyksen sihteeriin. Esimerkiksi 26.4. olevaan kokoontumiseen mahtuisi pari esitelmää. Omat esitelmät ja vinkit kiinnostavista luennoijista ovat enemmän kuin tervetulleita!

Muistathan ilmoittaa muuttuneet puhelin-, osoite- ja sähköpostiosoitetiedot yhdistyksen sihteerille: sihteeri.ksnsuku@gmail.com.

Ajankohtaisista asioista pyritään informoimaan maakunta-arkiston tutkijoille varatun kahvittelutilan ilmoitustaululla.


Kevätretki 2.4.2011(15.3.2011)

Yhdistys järjestää kevätretken Helsinkiin. Retkikohteina ovat Kansallisarkisto ja Kansallismuseo.

Retken hinta jäsenille 50 euroa, muille 70 euroa.

Ilmoittautuminen on käynnissä, ja viimeinen ilmoittautumispäivä on sunnuntai 27.3. Samoin asiakirjatilaustiedot on ilmoitettava sihteerille viimeistään 27.3. osoitteeseen sihteeri.ksnsuku@gmail.com. Sihteeri toimittaa kaikkien tilaustiedot samalla kertaa Kansallisarkistoon. Asiakirjatilaustiedot löytyvät VAKKA- ja AARRE-tietokannoista.

Ilmoittautumiset ovat sitovia.

Osallistujien kannattaa hyödyntää ohjelmassa oleva arkiston esittely, vaikka aineiston tutkimiseen ei aikataulusyistä ole kovin montaa tuntia aikaa. Esittelyä ei normaalisti järjestetä lauantaisin.

Ruokailu omakustanteinen, samoin Kansallismuseon pääsylippu 7 euroa / 5 euroa.

Aikataulusuunnitelma:

7.00 lähtö tilausajolaiturista, Harjukatu
matkalla yksi n. 20 min pysähdys

10.30-10.45 perillä KA:ssa, Rauhankatu 17

12.00 KA:n esittely
KA suljetaan klo 14.00

14.00-15.00 ruokailu

15.30 Kansallismuseo, Mannerheimintie 34 / vapaata ohjelmaa

17.30 paluumatka Kansallismuseolta
matkalla yksi n. 30 min tauko

n. 22.00 paluu Jyväskylään


Yhdistyksen vuosikokouksen päätöksiä(14.4.2010)

Hallitus:

puheenjohtaja Tuula Pirttimäki, puh. 044 0636 097
varapuheenjohtaja Heikki Rantatupa
Kristiina Ruokoja
Sofia Kotilainen
Jyrki Puttonen

Hallituksen järjestäytyminen:

sihteeri Kristiina Ruokoja
rahastonhoitaja Jyrki Puttonen
jäsenlehti- ja vuosikirjavastaava Sofia Kotilainen